Työpaikkojen ja koulujen toimintakulttuurit ja asiattomaan käytökseen puuttumattomuus ovat ryöpsähtäneet aktiiviseen keskusteluun Suomessa. #MeToo-kampanjan vauhdittamana keskustelu on koskenut näkyvästi seksuaalista häirintää ja ahdistelua. On tervetullutta ja tärkeää, että julkisuudessa on alettu käsitellä laajemminkin häirintää ja muuta epäasiallista kohtelua.
Mediassa on puitu opettajien – mukaan lukien yliopistoprofessoreiden – epäasiallista käytöstä opiskelijoita kohtaan. Kun laineet ovat lyöneet korkealla erityisesti kulttuurialalla, olemme voineet lukea myös alaisiaan työpaikoilla kiusaavista päälliköistä. Ei sekään ole tavatonta, että henkilö joutuu työ- tai opiskelukaverinsa, asiakkaansa, mahdollisesti jopa oman alaisensa asiattoman käytöksen kohteeksi.
Itse organisaatioiden johdon suulla julistetaan yleensä nollatoleranssia erilaista epäasiallista käytöstä kohtaan. Nollatoleranssikirjaukset löytyvät usein organisaatioiden kirjoitetuista toimintatapaohjeista. Paperilla asiat hyvin, mutta työn ja opiskelun arjessa mättää. Joku yhtälössä ei toimi.
Yksi tulppa löytyy organisaatioiden ilmoitusjärjestelmistä. Kenties kanavaa ilmoittaa epäasiallisesta kohtelusta ei edes ole. Jos kanavia on, yleensä niissä edellytetään ilmoittajan tekevän ilmoituksen omalla nimellään. On voitu jopa linjata, ettei nimettöminä tehtyihin ilmoituksiin edes reagoida.
Omalla nimellä aktivoitavat ilmoitusprosessit eivät huomioi sitä, että epäasiallisen kohtelun kohteena oleva henkilö saattaa olla tilanteessa, jossa hän ei aidosti uskalla nostaa asiaa esiin. Näin voi olla, jos epäasiallinen käytös tulee omalta päälliköltä. Tai opettajalta. Tai ylipäätään henkilöltä, joka on kohteeseen nähden jonkinlaisessa valta-asemassa. Pidäkkeitä tehdä ilmoituksia omalla nimellä on varmasti muissakin henkilösuhteissa.
Jokainen itsesuojeluun taipuvainen pidättäytyy tekemästä ilmoitusta, jos ei ole varmuutta siitä, ettei ilmoitus johda entistä sietämättömämpään tilanteeseen. Pelko ilmoitusta seuraavista negatiivisista reaktioista tuntuu olevan aika yleinen. Ilmoituksia ei myöskään tehdä, jos niillä ei uskota olevan vaikutusta.
Organisaatioihin luodut järjestelmät epäasialliseen käytökseen puuttumiseksi eivät toimi, jos niihin ei luoteta. Tällöin prosessit eivät palvele käytännössä minkäänlaisia nollatoleranssitavoitteita.
Toimivat ilmoituskanavat tuottavat hyödyllistä tietoa
Usein kuulee sanottavan, että ilmoituksia ei voi tai sovi tehdä anonyymisti. Perusteluksi esitetään tarve tietää tekijä ja epäasiallisen kohtelun kohde. Ehkä ydinongelma onkin juuri tässä – tarrautuminen ajatukseen, että on aina nimettävä syylliset ja uhrit.
Henkilöiden identifioimisen tarve on ymmärrettävä tilanteissa, joissa perätään lainsäädännön mahdollistamia seuraamuksia, esimerkiksi korvauksia tai sanktioita häirinnästä tai ahdistelusta. Oma käsitykseni on, että todellisuudessa ihmiset eivät useinkaan kaipaa oikeudellisia seuraamuksia vaan haluavat vain asiattoman käytöksen loppumista. Tätä tavoitetta palvelevat hyvin, ehkä jopa parhaiten anonyymit ilmoituskanavat.
Matalan kynnyksen ilmoituskanavat, joihin voi tehdä ilmoituksia paljastamatta omaa henkilöllisyyttään ja joiden olemassaolosta organisaation jäsenet ovat tietoisia parhaimmillaan ’syöttävät’ organisaation johdolle tärkeää tietoa organisaation toimintakulttuurista ja hyvää toimintakulttuuria rapauttavasta käytöksestä. Anonyymien kanavien kautta saadaan tietoa juurikin niistä pinnan alla olevista, ääneen lausumattomista ongelmista, jotka käytännössä ylläpitävät ihmisten pahoinvointia työ- ja opiskeluyhteisöissä.
Kanavat oikeudellisten velvoitteiden, vastuullisuuden ja tulosten tukena
Suomen lainsäädäntö edellyttää muiden muassa työ- ja opiskeluorganisaatioilta puuttumista häirintään ja muuhun epäasialliseen kohteluun. Esimerkiksi tasa-arvolaki, yhdenvertaisuuslaki ja työturvallisuuslaki asettavat organisaatioille aktiivisia toimintavelvoitteita puuttua epäasialliseen kohteluun ja estää sitä. Hyvin toimivat matalan kynnyksen ilmoituskanavat osaltaan tukevat näiden oikeudellisten velvoitteiden toteuttamista.
Organisaation ongelmista tietoa tuottavat ilmoituskanavat tukevat myös organisaation aitoa, lainsäädännön vaatimusten yli menevää vastuullisuutta. Yritysten osalta kysymys on yritysvastuusta.
Epäasialliseen käytökseen puuttuminen organisaatioissa on kaikkien intresseissä. Lähtökohtana ovat organisaation selkeät nollatoleranssilinjaukset, joiden tueksi tarvitaan tehokkaasti tietoa välittävät ilmoituskanavat ja organisaation johdon päättäväiset toimet kaikenlaisen asiattoman käytöksen poiskitkemiseksi. Epäkohtia ennaltaehkäisevillä ja ongelmiin puuttuvilla linjauksilla ja toimivilla prosesseilla organisaation johto viestittää, että se välittää ihmisistä ja heidän hyvinvoinnista. Lopputuloksena meillä on hyvinvoivempia ihmisiä ja toimivampia, myös tuottavampia, organisaatioita.
