Suomessa on juhlistettu tänä vuonna 40 vuotta sitten Helsingissä järjestettyä Ety-kokousta – kylmän sodan jakaneen maailman eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten valtionpäämiesten kokoontumista Helsingissä kesällä 1975. Kokousta edelsivät valtioiden edustajien pitkät – mm. Espoon Dipolissa käymät – neuvottelut, joissa hiottiin valtionpäämiesten huippukokouksessa hyväksyttävää asiakirjaa. Neuvotteluihin osallistuivat kaikki silloiset Euroopan maat Albaniaa lukuun ottamatta sekä Yhdysvallat ja Kanada. Siten neuvottelupöydässä olivat paitsi pohjoisen pallonpuoliskon valtiot myös kylmän sodan keskeisimmät riitapukarit – Yhdysvallat ja Neuvostoliitto monine liittolaisineen. Suomi ja erityisesti Suomen silloinen presidentti Urho Kekkonen näyttelivät tärkeää roolia historiallisen Helsingin-kokouksen valmisteluissa ja toteuttamisessa.
Valtioiden neuvottelut huipentuivat valtionpäämiesten tapaamiseen ja ns. Helsingin loppuasiakirjan (Helsinki Final Act) allekirjoittamiseen Finlandia-talossa heinä-elokuun vaihteessa 1975. Helsingin loppuasiakirjasta tuli tärkeä kansainvälinen asiakirja, jolla stabiloitiin valtioiden välisiä suhteita ja määriteltiin toisen maailmansodan jälkeen sopimatta jääneitä kysymyksiä. Neuvostoliiton intressit liittyivät keskeisesti toisen maailmansodan jälkeisten valtiorajojen vahvistamiseen. Yhdysvallat näki tilanteessa mm. mahdollisuuden vaikuttaa ihmisoikeus- ja demokratia-arvojen edistämisen autoritaarisissa kommunistisissa valtioissa, ml. Neuvostoliitossa.
Etykistä Etyjiin – Helsingin loppuasiakirja yhteistyön pohjana
Helsingin loppuasiakirjan hyväksyminen loi pohjan Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokousprosessille. Tämä Etyk-prosessin (myös Helsinki-prosessin) nimellä pitkään tunnettu valtioiden yhteistyömuoto toimi muutaman vuoden välein järjestettyjen Etykin seurantakokousten varassa aina 1990-luvun alkuvuosiin asti. Etykin osanottajavaltiot palasivat vuonna 1992 Helsinkiin pitämään Etykin seurantakokousta. Vuonna 1994 Budapestissa järjestetyssä kokouksessa osanottajavaltiot totesivat, että prosessimuotoinen työskentely oli vuosien saatossa saanut niin paljon kansainvälisen järjestön piirteitä ja rakenteita, että olisi sopivaa muuttaa yhteistyöfoorumin nimeä: vuoden 1995 alusta asti Etykiä on kutsuttu Etyjiksi – Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestöksi.
Etyjiin on sittemmin luotu monenlaisia yhteistyörakenteita, jotka tähtäävät Etyjin alueen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseen ja vahvistamiseen. Etyj on leimallisesti – ja nimensäkin mukaisesti – valtioiden turvallisuuskysymyksiä käsittelevä toimija. Etyjissä turvallisuutta tarkastellaan kokonaisvaltaisesti poliittis-sotilaallisen, inhimillisen ja taloudelliseen ulottuvuuden näkökulmista. Etyjin sitoumukset on kirjattu Etyjin osanottajavaltioita poliittisesti sitoviin järjestön asiakirjoihin. Vuoden 1975 Helsingin loppuasiakirja muodostaa edelleenkin pohjan valtioiden väliselle yhteistyölle Etyjissä.
Ihmisoikeudet Etyjissä – siemen kylmän sodan päättymiselle
Ihmisoikeuksia käsitellään Etyjissä näkyvästi osana nk. inhimillistä ulottuvuutta. Jo Helsingin loppuasiakirjaan kirjattiin yleisiä huomioita ihmisoikeuksista, ml. vähemmistöoikeuksista, ja ihmisten välisistä yhteyksistä. Tänä päivänä luettuina loppuasiakirjan yleiset huomiot tuntuvat hampaattomilta – hämmentäviltäkin. Kirjauksia on kuitenkin luettava oman aikansa kontekstissa.
Yleiset kirjaukset olivat itse asiassa merkittävä saavutus aikana, jolloin kylmän sodan jakamassa maailmassa ihmisoikeudet jäivät täysin suurvaltapolitiikan ja kahteen ideologiseen leiriin jakaantuneen maailman jännitteiden varjoon. Kylmän sodan jakolinjat konkretisoituivat Berliiniä halkoneeseen muuriin, joka käytännössä pystytettiin yhdessä yössä 1960-luvun alussa ja eristi muurin eri puolille jääneet saksalaiset toisistaan aina kylmän sodan päättymiseen asti. Myös Suomen ja Neuvostoliiton välinen raja oli yksi maailman suljetuimmista valtiorajoista, eikä rajan eri puolilla asuneilla ihmisillä juurikaan ollut kontakteja toisiinsa. Helsingin loppuasiakirjaan kirjatut Etyk-valtioiden sitoumukset edistää ihmisten välisiä yhteyksiä ja valtioiden välistä turismia saavat merkityksensä tätä todellisuutta vasten.
Vaikka Helsingin loppuasiakirjan sanamuodot ovat hyvin yleisiä, ihmisoikeuksien näkökulmasta historiallista oli se, että ko. asiakirja oli ensimmäinen kansainvälinen valtioiden hyväksymä asiakirja, jossa ihmisoikeudet nostettiin keskeisten kansainvälisoikeudellisten periaatteiden, esimerkiksi valtioiden suvereniteettiperiaatteen, rinnalle. Näin kylvettiin siemen, joka osaltaan ruokki 1980-luvun vallankumouksellisia yhteiskunnallisia tapahtumia Keski- ja Itä-Euroopan maissa ja johti lopulta kylmän sodan päättymiseen 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa sekä Neuvostoliiton romahtamiseen ja lukuisten uusien valtioiden syntymiseen Eurooppaan. Kun olemme viime vuosina seuranneet tiedotusvälineistä mielenosoituksia demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta mm. arabimaissa ja Turkissa, on syytä muistaa, että niinkin äskettäin kuin 1980-luvulla sadat tuhannet ihmiset olivat kaduilla Keski- ja Itä-Euroopan sosialistisissa maissa näiden samojen kysymysten vuoksi.
Etykin osanottajavaltiot – kylmän sodan pääosapuolet siis mukaan lukien – julistivat virallisesti kylmän sodan päättyneeksi Pariisissa vuonna 1990 järjestetyssä Etykin huippukokouksessa. Samalla Etyk-valtiot sitoutuivat samoihin Etykissä hyväksyttyihin ihmisoikeus- ja demokratia-arvoihin. Merkityksellistä oli sekin, että 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa Etykin osanottajavaltiot linjasivat, että ihmisoikeudet vähemmistökysymyksineen eivät kuulu yksinomaan valtioiden sisäisiin asioihin.
Etyj vähemmistökysymysten etulinjassa
Etykin asiakirjoihin kirjatut vähemmistösitoumukset ovat olleet ensimmäiset valtioiden hyväksymät kansainväliset normit, joilla on luotu yleisesti ja laajasti sitovia positiivisia velvoitteita valtioille suojella vähemmistöjä ja tukea vähemmistöjen identiteetin säilymistä. Etykin sitoumukset olivat myös malleina 1990-luvulla sekä YK:ssa että Euroopan neuvostossa hyväksytyille vähemmistönormeille.
Vuonna 1992 Helsingissä järjestetyssä Etykin seurantakokouksessa Etykin osanottajavaltiot päättivät perustaa vähemmistövaltuutetun toimen. Päätös oli reaktio 1990-luvun alussa Balkanilla syttyneeseen sotaan, jonka keskeiset syyt liittyivät vähemmistökysymyksiin ja joka johti Jugoslavian hajoamiseen. Etykiin haluttiin luoda mekanismi Balkanin sodan kaltaisten, laajasti Euroopan turvallisuutta heikentävien konfliktien ennakoimiseksi ja ennalta ehkäisemiseksi. Etyjin vähemmistövaltuutetun tehtävänä on seurata Etyjin alueen vähemmistökysymyksiä ja toimia keskeisenä vähemmistötilanteisiin liittyvien konfliktien ennaltaehkäisevänä toimijana.
Käytännön työssään valtuutettu käsittelee yleensä tilanteita, joissa jokin Etyj-valtio on osoittanut aktiivista kiinnostusta toisessa Etyj-valtiossa (usein naapurimaassa) asuvaa ja omaan väestöönsä linkittyvää vähemmistöä (englanniksi kin-minority) kohtaan vaikuttaen negatiivisesti ja jännitteitä lisäävästi Etyj-valtioiden suhteisiin. Vähemmistövaltuutetun agendalla ovat olleet näkyvästi mm. venäläisvähemmistöjä Venäjän naapurimaissa koskevat tilanteet.
Etyjin vähemmistövaltuutettu on erittäin kiinnostava ja ainutlaatuinen kansainvälinen toimija – mahdollisesti myös yksi tehokkaimmista vähemmistökysymyksiin keskittyvistä kansainvälisistä mekanismeista. Etyjin vähemmistövaltuutetun tärkeästä työstä tiedetään kuitenkin vähän. Tämä johtuu pitkälti siitä, että valtuutetun työskentely perustuu ns. hiljaiseen diplomatiaan ja kulissien takana käytyihin luottamuksellisiin neuvotteluihin. Tällaiseen työtapaan ei sovi julkisuuden hakeminen tiedotusvälineissä. Vilkaisu valtuutetun omille nettisivuille (www.osce.org/hcnm) osaltaan vahvistaa valtuutetun niukkaa, konkreettisiin vähemmistötilanteisiin liittyvää tiedotuslinjaa.
Etyjin vähemmistövaltuutettuna on toiminut arvostetun kansallisen ja kansainvälisen uran tehnyt poliitikko tai diplomaatti, joka saa tärkeää asiantuntija-apua Hollannin Haagissa sijaitsevan valtuutetun toimiston asiantuntijoilta. Ensimmäinen, vuonna 1993 toimintansa aloittanut valtuutettu tuli Hollannista, ja hänen seuraajansa olivat Ruotsista ja Norjasta. Elokuussa 2013 Etyjin vähemmistövaltuutettuna aloitti suomalainen Astrid Thors, joka on myös ensimmäinen nainen tässä tärkeässä kansainvälisessä postissa.
Etyjin rooli valinkauhassa
Eurooppa ja maailma ovat hyvin erilaisia tänään kuin 1970- tai 1990-luvuilla, jolloin luotiin Etyjin perustaa ja rakenteita. Kylmän sodan aikana Etyk tarjosi kylmän sodan osapuolille tärkeän keskustelufoorumin. Kylmän sodan päätyttyä ja Neuvostoliiton hajottua tätä funktiota ei enää tarvittu ja osanottajavaltiot hahmottelivat järjestölle uutta roolia uudessa maailmanjärjestyksessä. Vuosien saatossa kansainväliset valtioiden väliset yhteistyörakenteet ovat mullistuneet. Eurooppaan on syntynyt uudenlaisia yhteistyömuotoja (erityisesti EU), Neuvostoliiton johtama Varsovan liitto hajosi Neuvostoliiton luhistumisen myötä ja puolustusliitto Nato on laajentunut muuttaen merkittävästi turvallisuuspoliittisia rakenteita Euroopassa.
Oman funktion määrittely on vieläkin käynnissä Etyjissä, sillä osanottajavaltioilla on erilaisia näkemyksiä tämän yhteistyöfoorumin merkityksestä. Etyj nykyisine moninaisine toimintoineen on kokonaisuutena vaikeasti hahmotettava toimija. Etyjissä on kuitenkin kehitetty tärkeitä ja ainutlaatuisiakin valtioiden välisiä hyviä suhteita tukevia konkreettisia toimintamuotoja. Esimerkkeinä mainittakoon em. vähemmistövaltuutetun toimi ja Etyjin päämajassa Wienissä säännöllisesti (viikottain) kokoontuva Etyjin pysyvä neuvosto, jossa käsitellään Etyjin alueen turvallisuuskysymyksiä. On selvää, että esimerkiksi Ukrainan kriisi on tällä hetkellä pysyvän neuvoston aktiivinen agenda-asia.
Ukrainan konflikti ja Venäjän kiistatta kansainvälisen oikeuden vastaiset toimet tilanteessa asettavat Etyjin turvallisuuspoliittisen mekanismin heikkoon valoon. Etyj – kuten mikä tahansa muukin kansainvälinen järjestö – on kuitenkin tasan niin vahva tai heikko kuin millaiseksi sen toimintaa pyörittävät valtiot ovat sen mandaatin määritelleet ja miten valtiot järjestön toimintaa tukevat. Etyjin tärkeisiin toimintaperiaatteisiin kuuluvat neuvottelun ja vuoropuhelun korostaminen sekä päätöksenteko konsensuksella. Tällaisilla toimintaperiaatteilla on ehdottomasti oma arvonsa – vaikkakin ne johtavat tietylaiseen hampaattomuuteen joissain tilanteissa, esimerkiksi Ukrainan kriisin kaltaisissa kriiseissä.
Kansainvälisten järjestöjen hampaattomuuden taustalta löytyy valtioiden vaalima itsemääräämisoikeus (suvereniteettiperiaate). Kansainvälisissä suhteissa koollakin on merkitystä: kansainvälisiin turvallisuuspoliittisiin rakenteisiinkin heijastuvat kansainvälisten suhteiden realiteetit, jotka antavat tosiasiassa suuremmille ja vahvemmille valtioille pieniä valtioita enemmän liikkumavaraa poiketa yhteisistä pelisäännöistä. Kansainvälisten järjestöjen toiminnan tuloksia tulisikin aina arvioida myös tämä tausta huomioon ottaen. Ja samalla muistaa, että järjestöjen eri toiminnoissa tehdään työtä, joka tukee monin tavoin valtioiden välisten suhteiden säilymistä ja sitä kautta kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta. Etyjillä on tässä paletissa tärkeä rooli. Ilman Etyjiä Ukrainan kriisikin olisi voinut eskaloitua nykyistä paljon pahemmaksi ja laajemmaksi sodaksi.
