Jos olet luullut, ettei Suomessa ole kaikkein vakavimpia ihmisoikeusongelmia, ml. äärimmäistä työvoiman hyväksikäyttöä ja ihmiskauppaa, on korkea aika tilannepäivittää tämä käsitys. Orjuus ja orjakauppa olivat vielä aivan lähihistoriaan asti monissa maissa laillinen keino hankkia työvoimaa ilman palkkakustannuksia. Historiankirjoista – ja elokuvistakin – monet muistanevat ainakin transatlantisen orjakaupan ja afrikkalaisten orjuuttamisen mm. USA:n puuvillapelloilla. Orjakauppa ja orjien käyttö hyödyttivät monien maiden yrittäjiä ja bisnestä sekä laajasti kansantaloutta.
Valtiot reagoivat ensimmäisen kerran kansainvälisellä tasolla orjakauppaan 1800-luvun alussa, kun Napoleonin kukistaneet eurooppalaiset valtiot kokoontuivat sopimaan yhteisistä kansainvälisistä pelisäännöistä ns. Wienin kongressiin (1814–1815). Tällöin valtiot hyväksyivät myös orjakaupan kieltäviä kansainvälisiä velvoitteita.
Laajemmin orjakaupan ja orjuuden, myös pakollisen työn (pakkotyö), kieltoja kirjattiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen perustetun kansainvälisen työjärjestö ILO:n asiakirjoihin. Ko. kysymykset on sisällytetty myös toisen maailmansodan jälkeen perustetun YK:n keskeisiin ihmisoikeusinstrumentteihin. Orjakaupan, orjuuden ja pakkotyön kiellot ovat kansainvälisesti suojattujen ihmisoikeuksien ytimessä.
Modernia orjuutta, pakkotyötä ja orjakauppaa
Orjuus ja pakkotyö eivät ole kadonneet maailmasta, ne ovat vain osin muuttaneet muotoaan. YK:n arvion mukaan näissä vakavissa ihmisoikeusilmiöissä uhriutuu vuosittain kymmeniä miljoonia ihmisiä.
Orjakauppa ei nykyisin näyttäydy historiasta tuttuna kahlittujen ihmisten kauppana, vaan se on saanut näkymättömämpiä muotoja. Nykyisin puhutaan ihmiskaupasta (trafficking in human beings) modernina orjakauppana. Historiallisen orjakaupan tapaan siinäkin ihmisiä käsitellään kauppatavaroina. Ihmiskaupan uhrit päätyvät yleisimmin hyväksikäytettäviksi työvoimana tai seksibisneksessä.
Koska orjuus, pakkotyö ja ihmiskauppa kuuluvat vakavimpiin ihmisoikeusloukkauksiin, ja koska valtioilla on velvoite varmistaa, etteivät ihmiset joudu hyväksikäytön uhreiksi, valtiot ovat puuttuneet näihin ilmiöihin myös rikosoikeuden keinoin.
Suomen rikoslakiin kirjattiin ihmiskaupparikosta koskevat kriminalisoinnit vuonna 2004. Yhdenvertaisuusvaltuutettu on määritelty ns. kansalliseksi ihmiskaupparaportoijaksi, jonka tehtävänä on seurata ihmiskauppailmiötä Suomessa. Valtuutetun nettisivuilta löytyy ajankohtaista tietoa ihmiskaupasta, ml. ihmiskaupan määritelmä ja tietoa suomalaisista ihmiskauppatapauksista.
Orjuuden ja pakkotyön käsitteet ei ole sellaisenaan siirtyneet Suomea sitovista kansainvälisistä ihmisoikeussopimuksista näkyvästi Suomen rikoslakiin, vaan relevantteja rikosnimikkeitä ovat esimerkiksi kiskonnantapainen työsyrjintä, työsyrjintä, kiskonta tai törkeä kiskonta.
Tuomioita, yritysvastuuta ja riskitoimialoja
Suomessa on langetettu rikoksentekijöille tuomioita työperäisestä hyväksikäytöstä erilaisten rikosnimikkeiden, myös ihmiskaupan perusteella. Esimerkiksi vuoden 2018 alussa Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi marja-alan yrittäjän thaimaalaisten poimijoiden ihmiskaupasta.
Ihmisten vakavat hyväksikäyttötilanteet tulevat yrityksille laajemminkin merkityksellisiksi yritysvastuun kautta. Vastuullinen yritys ei tietenkään itse hyväksikäytä ihmisiä. Lisäksi se kiinnittää huomiota myös hankintaketjuissaan olevien yritysten toimintaan.
Euroopan kriminaalipoliittinen instituutti (HEUNI) on tuottanut tärkeää tutkimustietoa työvoiman hyväksikäytöstä ja ihmiskaupasta Suomessa. HEUNI julkaisi 23.4.2018 yrityksille ja työnantajille suunnatun oppaan työvoiman hyväksikäyttöön ja ihmiskauppaan liittyvään riskienhallintaan ja ennaltaehkäisyyn erityisesti alihankintaketjuissa.
HEUNI:n oppaan mukaan vakavaa työvoiman hyväksikäyttöä ilmenee erityisesti tietyillä riskitoimialoilla, ml. siivous‑, ravintola‑, rakennus‑, maatalous- ja marjanpoiminta-aloilla. Toimialoille on tyypillistä laaja alihankkijoiden käyttö. Riskejä lisäävät pitkät alihankintaketjut. Erityisesti ulkomaalaistaustaiset ja vähän koulutetut ihmiset voivat joutua hyväksikäytön uhreiksi.
Iso suositus tutustua HEUNI:n oppaaseen, joka tarjoaa konkreettisia välineitä tunnistaa vakavia työvoiman hyväksikäytön muotoja ja riskejä Suomessa. Opas toimii osaltaan tärkeänä muistutuksena siitä, että Suomi ei ole ihmisoikeuksien lintukoto, vaan meilläkin ihmiset voivat joutua äärimmäisen hyväksikäytön uhreiksi. Yritykset tuppaavat näkemään näitä ongelmia lähinnä Suomen ulkopuolella olevissa hankintaketjuissaan. Yritysvastuun ja riskienhallinnan näkökulmasta on kuitenkin välttämätöntä suunnata kriittinen katse myös Suomessa tehtävään hankintaan.
(Kirjoitus on julkaistu toukokuussa 2018 myös Havuja perkele ‑blogissa.)