Sysäyksenä mielenosoituksen järjestämiselle oli Helsingin rautatieaseman asema-aukiolla tapahtunut väkivallanteko, jossa Suomen vastarintaliike ‑nimisen järjestön edustaja pahoinpiteli miehen, joka kuoli saamiinsa vammoihin. Tapausta on pidetty poliittisena väkivallantekona. Olin itsekin ystävieni kanssa mukana marssimassa Kansalaistorilta Senaatintorille. Meitä, jotka emme yleensä jalkaudu mielenosoituksiin oli selvästikin paljon.
Olen itse tutkijana, opettajana ja asiantuntijana tehnyt työtä ihmisoikeuksien parissa käytännössä koko työurani ajan. Olen tästä positiosta käsin yrittänyt osaltani vaikuttaa yhteiskuntaan, jotta ihmisoikeudet — meidän kaikkien oikeutemme — konkretisoituisivat lainsäädännössämme ja suomalaisessa viranomaistoiminnassa. Olen kirjoittanut, luennoinut, alustanut ja kommentoinut. Olen väsännyt lausuntoja viranomaisille sekä toiminut asiantuntijana moninaisissa työryhmissä ja neuvottelukunnissa. Olen tukenut myös ihmisoikeustyötä tekevien kansalaisjärjestöjen toimintaa.
Asiantuntijaroolissa vaikuttaminen on alkanut tuntua varsin turhauttavalta. Tuntuu, ettei Suomessa aidosti haluta kuulla asiantuntijoita. Jos kuullaan, kuullaan selektiivisesti vain omia näkemyksiä tukevia asiantuntijoita. Tai nykyisin niin muodikkaita ns. kokemusasiantuntijoita. Suomessa pyörii valtava lausuntoruletti, jossa erilaisia tahoja, myös tutkijoita, osallistetaan — oman kokemukseni mukaan usein näennäisesti — yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Tutkittuun tietoon perustuvaa laaja-alaista tietoa on vähätelty Suomen nykyisen hallituksenkin riveistä, ihan pääministerin suulla. Osin tähän tilanteeseen turhautuneena jalkauduin “Peli poikki”-mielenosoitukseen. Koin, että oli pakko nousta barrikaadille huutamaan ja osoittamaan tyytymättömyyttä nykymenoon. On huolestuttavaa ja pelottavaakin millaiseksi Suomeni on tullut, kun päättäjämme ja viranomaisemme eivät toimi Suomea sitovien ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisesti.
Valtiolla on velvoite suojella ihmisoikeuksia
Suomen valtio on sitoutunut suureen määrään kansainvälisiä ihmisoikeusnormeja, joiden tarkoituksena on antaa suojaa meille kaikille Suomessa oleville ihmisille. Sitoutumalla kansainvälisiin ihmisoikeusnormeihin Suomen valtio on velvoittautunut kunnioittamaan, suojelemaan ja toteuttamaan ihmisoikeuksia (respect, protect & fulfill). Valtion on huolehdittava, ettei viranomaistoiminnassa toimita ihmisoikeusnormien vastaisesti. Ihmisoikeusnormit määrittelevät mm. poliisin mahdollisuutta käyttää väkivaltaa virkatoimessa. Velvoitteet suojella ja toteuttaa edellyttävät julkiselta vallalta aktiivisia toimia ihmisoikeuksien toteuttamiseksi käytännössä. Velvoite suojella ihmisoikeuksia edellyttää valtion huolehtivan siitäkin, että ihmisoikeudet toteutuvat myös yksityisten toimijoiden, mm. yksityishenkilöiden, välisissä suhteissa. Tällöin puhutaan nk. ihmisoikeuksien horisontaalisesta vaikutuksesta. Velvoite suojella ihmisoikeuksia edellyttää julkiselta vallalta toimia, joilla ehkäistään ja puututaan esimerkiksi yksityisten ihmisten väliseen väkivaltaan ja yksityisten ihmisten vihapuheeseen. Valtio ei vastaa itse yksityisten toimijoiden toimista, vaan valtion vastuuseen kuuluu ryhtyminen riittäviin toimiin ihmisoikeuksien suojaamiseksi myös näissä tilanteissa. Valtion riittäviä toimia arvioidaan huolellisuusvelvoitteen (due diligence) näkökulmasta.
Valtion keskeisimmät keinot täyttää ihmisoikeuksien suojelemiseen liittyvää huolellisuusvelvoitettaan on säätää kansallista lainsäädäntöä sääntelemään yksityisten välisiä suhteita sekä huolehtia ko. lainsäädännön tehokkaasta täytäntöönpanosta. Helsingin asema-aukion kuolemaan johtanut väkivallanteko on esimerkki yksityisten henkilöiden keskinäisestä, myös poliittisesti värittyneestä väkivallasta. Tapahtuma on herättänyt keskustelun riittävästä kansallisesta lainsäädännöstä. Oikeusministeriö on kuluneella viikolla ilmoittanut kantanaan, että kansallinen lainsäädäntö on riittävää ko. väkivaltaan puuttumiseksi. Ongelma nähdään lakien täytäntöönpanon puolella — poliisi- ja oikeusviranomaiset eivät käytä lainsäädännön mahdollistamia keinoja. On syytä kuitenkin noteerata asiantuntijoiden, mm. rikosoikeuden apulaisprofessori Sakari Melanderin, huomiot nykyisen rikoslakimme ongelmista. Asiantuntijahuomioiden mukaan Suomen rikoslaki ei määrittele riittävän selkeästi esimerkiksi rasismiin liittyviä rikoksia.
En ole rikosoikeuteen vihkiytynyt juristi, mutta itsekin aikoinaan rikosoikeuden luennoilla istuneena muistan tärkeän rikosoikeudellisen periaatteen, jonka mukaan ihmisten yleisesti — siis ei vain rivien välejä lukemaan opetettujen rikosoikeusjuristien — pitäisi pystyä rikoslaista lukemaan millaiset teot maassa on kriminalisoitu ja siten tehty moitittaviksi. Oikeusministeriön linjaamana Suomessa on jo pitkään noudatettu käytäntöä, jossa vältetään mahdollisimman pitkälti uusien rikosnimikkeiden nimenomaista nimeämistä ja uudet rikoksen muodot vain viedään jonkin jo olemassa olevan rikosnimikkeen alle. Tällainen käytäntö on erittäin ongelmallinen, koska se on tehnyt rikoslaista epäselvän. Rikoslakia ei pysty enää lukemaan kuin ‘syntiluetteloa’ (rikosoikeutta minulle opettaneen professorin luonnehdita rikoslaista), josta pystyisi tarkistamaan mikä on rikollista. Vain rikosoikeuteen perehtynyt juristi pystyy nykyisin antamaan vastauksia tähän. Suomen rikoslakia on arvosteltu täysin riittämättömäksi ja vaikealukuiseksi myös mm. naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan kysymyksissä. Suomessa ei ole viety rikoslakiin sellaisiakaan kriminalisointeja, joita Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet nimenomaisesti edellyttävät.
Lainsäädäntö ei yksin riitä — poliitikot paljon vartijoina
Suomessa hallituksen (lakien valmistelijana) ja eduskunnan (lainsäätäjänä) keskeisenä velvollisuutena on varmistaa kansallisen lainsäädäntömme riittävyys ihmisoikeuksien turvaamiselle ja suojaamiselle myös yksityisten välisissä suhteissa. Viranomaisten — mm. poliisin — ja oikeuslaitoksen tehtävänä on tehokkaasti turvata ihmisoikeuksia lainsäädännön määrittelemissä raameissa. Poliisin ja tuomioistuinten lisäksi monilla muillakin viranomaistahoilla on tärkeä rooli ihmisoikeuksien turvaamisessa ja täytäntöönpanossa. Ihmisoikeuksiamme toteutetaan mm. sosiaali- ja terveys‑, työ- sekä opetussektoreilla. Sisäministeriö on ns. poliisiministeriö, ja sillä on merkittäviä turvallisuuteemme vaikuttavia tehtäviä. Oikeusministeriöllä on keskeinen rooli lainsäädäntöön liittyvissä kysymyksissä.
Asiat ovat jo hyvällä mallilla, kun lainsäädäntö ja viranomaistoiminta lainsäädännön tehokkaaksi täytäntöönpanemiseksi ja ihmisoikeuksien toteuttamiseksi ovat kunnossa. Kokonaisuus kuitenkin ontuu, mikäli poliitikkomme ja päättäjämme eivät yksiselitteisesti sitoudu tukemaan ihmisoikeuksiamme ja toimimaan ihmisoikeuksiamme rapauttavia voimia vastaan. Parhaimpienkin lakien merkitys vähenee, jos niitä ei panna täytäntöön ja jos poliitikot ja päättäjät toimivat lakeihin kirjattujen arvojen vastaisesti. Puolue, jonka johto kyllä tuomitsee rasismin ja väkivallan, mutta jonka riviedustajat toimivat toisin, ei ole viestissään uskottava. Hallitus, joka ei puhu ja toimi päättäväisesti rasismia, vihapuhetta ja väkivaltaa vastaan rapauttaa demokraattista järjestelmäämme ja vaarantaa meidän kaikkien ihmisoikeudet. Tällaisia voimia on nyt liikkeellä. Se on erittäin huolestuttavaa, pelottavaakin.
