Uutisvirrassa olisi taas lukemattomia teemoja, joihin voisi pureutua ihmisoikeuksienkin – moniin myös yritysvastuun – näkökulmasta. On esimerkiksi Panama-papereita ja veroasioita, Panama-papereihin liittyvä lähdesuojakiista Ylen ja verottajan kesken, Finnfund ja Hondurasin vesivoimalahanke, Talvivaara, Soldiers of Odin ja katupartiointi meillä ja muualla sekä (jälleen framilla!) viinit ruokakauppaan ‑keskustelu ja alkoholilainsäädännön uudistaminen. Huhtikuun lopussa julkistettu neljän asiantuntijan Nato-raporttikin käsittelee kysymyksiä, joilla on epäsuorasti kosketuspintaa ihmisoikeuksiin. Valtion turvallisuuskysymykset linkittyvät ihmistenkin turvallisuuteen. Helsingin Sanomien kirjoitus naisista ja huumorista (Naurattajat, HS 30.4.2016) lukuisine näkökulmineen tarjosi kuitenkin todellisen runsaudensarven erilaisille pohdinnoille erilaisuudesta, sukupuolista, osallistumisesta, näkyvyydestä, arvostuksesta ja voimavaroista.
Naiset teatterin ja esittämisen maailmassa
Helsingin Sanomien juttu käsittelee naisten tulemista näkyvämmäksi huumoriviihteessä. Juttua varten haastateltu kulttuurintutkija Anu Korhonen kertoo, kuinka naisten huumoria on kyllä ollut olemassa pitkään, mutta että naisten huumoria pidettiin aiemmin typeryyden merkkinä. Kunnon nainen ei nauranut, koska naisen nauraminen leimattiin moraalittomaksi. Ajatus, että naiset eivät voi oikeasti olla hauskoja näkyi aina 1960-luvulle asti. Siihen asti tilaa oli ollut vain miesten huumorille.
Jutussa viitataan brittiläisiin klassikkosarjoihin Ponille kyytiä ja Todella upeeta, jotka 1990-luvulla murtautuivat miesten dominoiman huumorin tilaan. Suomessa ensimmäiset naisten kynäilemät ja tuottamat sketsiohjelmat tulivat televisioon 2000-luvun puolella. Kumman kaa ja Kätevä emäntä toivat suomalaiseen huumoriviihteeseen ennen näkemättömiä näkökulmia ja vivahteita. Aah miten itsekin muistan, kuinka nämä sarjat iskivät tajuntaan ihan eri tavalla kuin mikään aiemmin näkemäni! Ja miten iholle on tullut tuoreempi Siskonpeti-sarja.
Helsingin Sanomien juttuun haastatellun, Kätevässä emännässä mukana olleen näyttelijä Minna Kivelän mukaan sarjaa vähäteltiin leimaamalla se naishuumoriksi. Vaikka sarjaa ei edes tehty naishuumorinäkökulmalla, vaan huumori syntyi käsikirjoittajien omista havainnoista ja elämästä. “Jos olet nainen, katsot maailmaa naisen näkökulmasta. Esimerkiksi me lähdettiin aluksi näistä ikuisista ‘naisten aiheista’: laihdutuksesta, ulkonäöstä, perheestä, riittämättömyydestä,” Kivelä toteaa haastattelussa.
Merkittävää ja historiallista on se, että nykyisin naisten huumori ja naisten näkökulmat elämään ja maailmanmenoon saavat tilaa viihteessä. Tämä ei kuitenkaan vielä tarkoita naisnäkökulmien ja naisnäyttelijöiden tasa-arvoista kohtelua TV-ruudussa ja teatterilavoilla. Tänä keväänä joukko naisnäyttelijöitä, mm. tällä hetkellä Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professorina toimiva Elina Knihtilä, on näkyvästi arvostellut elokuva- ja teatterimaailmaa vähäisistä naisrooleista varsinkin yli 50-vuotiaille naisille. Kritiikkiä on herättänyt myös ensi vuonna 100-vuotiasta Suomea juhlistavat produktiot, kuten uusi Tuntematon sotilas ‑elokuva, joihin suomalainen nainen kelpuutetaan pääsääntöisesti vain miehisten pääosanesittäjien tarinoita tukeviin sivuosarooleihin. Tällaisella kuvastolla naisille annetaan julkisuudessa sivuosarooli Suomenkin historiassa, vaikka naiset ovat panoksellaan rakentaneet maata siinä missä miehetkin.
Näkymättömästä näkyvämmäksi
Helsingin Sanomien kirjoituksessa kosketellaan kysymyksiä, joihin liittyy laajoja ja perustavanlaatuisia miesten ja naisten asemaan, erilaisuuteen ja erilaisuuden hyväksymiseen sekä julkisessa elämässä näkymiseen liittyviä näkökulmia. Aiemmin teatterilavat olivat naisilta kiellettyjä paikkoja, ja miehet esittivät naistenkin roolit. Rion kesäolympialaisten lähestyessä on hyvä muistaa, että urheilemistakin on pidetty naisille epäsopivana. Naiset olivat pitkään suljettu opiskelun ja yhteiskunnallisen päätöksenteon ulkopuolelle. Suomessa muutama nainen pääsi erivapaudella opiskelemaan viime vuonna 375-vuotista historiaansa juhlistaneeseen Helsingin yliopistoon 1800-luvun loppupuolella. Naisille avattiin yleinen mahdollisuus hakeutua opiskelemaan yliopistoon vuonna 1901. Suomessa vuonna 1906 toteutettu eduskuntauudistus oli historiallinen ja kansainvälisestikin ainutlaatuinen antaessaan naisille tasa-arvoiset ääni- ja vaalioikeudet. On hyvä muistaa, että maailmassa on vielä tänäkin päivänä maita, joissa naiset on suljettu opiskelu- ja osallistumisoikeuksien ulkopuolelle.
Teatterin ja esittämisen maailma on omalaisensa omine historioineen ja dynamiikkoineen. Näyttämöillä ja valkokankailla mielellään toisinnetaan klassikoita ajalta, jolloin naiset eivät olleet näkyviä millään julkisella elämänalueella. Teatterin ja esittämisen maailma on kuitenkin myös vuorovaikutteisessa suhteessa ympäröivään maailmaan. On upeaa, että eri-ikäiset naisnäyttelijät, ‑käsikirjoittajat ja ‑tuottajat ovat alkaneet sekä tehdä omia juttujaan että muokata klassikkonäytelmistäkin uusia versioita, joissa naiset sukeltavat miehille kirjoitettuihin rooleihin tehden niistä uusia tulkintoja. Tämä osaltaan raivaa tilaa naisten näkökulmille – ja naisille. Tilan saaminen tekee näkyväksi, myös arvokkaaksi. Katsojallekin kokemus elokuvasta tai näytelmästä löytyvistä samaistumisen kohteista on tärkeää.
Vaikka Helsingin Sanomien jutussa liikutaan teatterin ja esittämisen maailmassa, keskeiset havainnot pätevät monessa muussakin maailmassa. Esimerkiksi itselleni tutussa akateemisessa maailmassakin naiset ovat joutuneet taistelemaan oman tilan ja äänen saamiseksi. Pitkä tie on kuljettu naisten täydellisestä poissulkemisesta akateemisesta maailmasta tähän päivään. Tasavertaiseen kohteluun on kuitenkin vielä matkaa. Edelleenkin naispuolinen alansa asiantuntija voi kokea osaamisensa vähättelyä ja vähemmän ansioitunut miespuolinen kollega voi viilettää ohi ohituskaistalla. Naisten tavat tehdä ja nähdä asioita eivät saa samalla tavalla tilaa kuin miesten. Akateemisessa maailmassa(kin) pärjää edelleen parhaiten taipumalla miesten määrittelemiin toimintatapoihin. Yhteiskunnan sukupuolistuneisuutta tutkivaa naistutkimusta myös vähätellään ja leimataan hömpäksi. Itse en voi nähdä tärkeämpiä tutkimusnäkökulmia kuin erilaisten yhteiskunnallisten kysymysten arvointia eri sukupuolten näkökulmasta. Esimerkiksi lakien sukupuolivaikutusten arviointi on mitä olennaisin kysymys sekä miehille että naisille, mutta sille tunnutaan viitattavan enemmän tai vähemmän kintaalla. Nykyhallituksen aikana suhtautuminen vaikutusarviointiin näyttäytyy erityisen vähättelevänä.
Erilaisuus voimavarana
Me kaikki olemme paljon muutakin kuin sukupuolemme, ja olemme monessa mielessä erilaisia ja ainutlaatuisia. On ilahduttavaa, että ihmiset uskaltavat nykyisin tuoda erilaisuuttaan näkyviin rohkeammin kuin aiemmin, mutta vielä on matkaa siihen, että yhteiskunnassamme ihmisten erilaisuus ja moninaisuus nähtäisiin oikeasti voimavarana. Muutoksen tiellä on paljon historian painolastia naisten ja erilaisten vähemmistöjen poissulkemisineen ja valtarakenteineen. Helsingin Sanomien juttuun on haastateltu myös suositussa Klikkaa mua ‑sarjassa näyttelevää Minttu Mustakalliota, joka toteaa: “Olen aina ajatellut, että hauskuus on ihmiskysymys. Sitten on vain tämä maailman muoto, jossa miehet ovat hallinneet.” Tätä voisi täydentää parilla lisähuomiolla: maailmaa ovat hallinneet nimenomaan enemmistö- ja valta-asemassa olleet miehet. Ihmisten poissulkeminen heidän henkilökohtaisten ominaisuuksien – esimerkiksi sukupuolen – perusteella, tasa-arvoisten mahdollisuuksien riistäminen ja syrjintä ovat tänä päivänä myös ihmisoikeuskysymyksiä.
Ihmiskunnan historia kansallisvaltioajatteluineen on rakentunut homogeenisuutta ja samanlaisuutta korostaneille ihanteille ja valtarakenteille. Onneksi tämä päivä on eilistä viisaampi. Nykyisin tunnustetaan jo yleisesti, että ihmisten erilaisuudessa ja moninaisuudessa on valtavasti voimavaroja ja loistavaa polttoainetta uusille ideoille ja innovaatioille. On silkkaa resurssien haaskausta ja typeryyttä jättää erilaiset voimavarat käyttämättä yhteiskunnassa, joka haluaa olla dynaaminen ja kehittyvä. Näin ajatellaan jo pienemmissäkin maailmoissa, esimerkiksi monissa yrityksissä, joissa on oivallettu moninaisuuden (monimuotoisuuden) lisäarvo. Avainasemassa on tilan antaminen erilaisille ihmisille ja ajatuksille.
Kulttuurit yrityksissä ja varsinkin yhteiskunnassa muuttuvat hitaasti. Lohdullista on, että kulttuurit voivat muuttua ja ajan saatossa muuttuvatkin. Teatteri ja esittämisen maailma voisi osaltaan antaa kunnon vauhtia suomalaisen kulttuurin muuttumiselle ja päivittämiselle nykyaikaan – jos vain erilaisuudelle ja moninaisuudelle annettaisiin kunnolla tilaa ja näkyvyyttä. Menneisyyden sijasta tulisi katsoa kohti tulevaisuutta, ja suomalaisuus tulisi nähdä ihmisten erilaisuutta arvostavana ja kaikki ihmiset mukaan ottavana.