Ihmisoikeuksien ja yritystoiminnan suhde – mikä kiehtova kysymys! Minulle tarjoutui mainio mahdollisuus sukeltaa tähän maailmaan vuonna 2008, kun sain Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien instituutista (Erik Castrén ‑instituutti) pyynnön laatia selvitys yritystoiminnasta ja ihmisoikeuksista. Toimeksianto instituutille oli tullut ulkoministeriön poliittisen osaston ihmisoikeusyksiköstä, jossa haluttiin selventää yritysten vastuun tilaa kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Elettiin aikaa, jolloin keskustelu yritystoiminnan ja ihmisoikeuksien suhteesta oli aktivoitunut uudenlaisella tavalla YK:ssa, ja YK:n pääsihteeri oli nimittänyt erityisedustajan (professori John Ruggie) selvittämään asiaa. Kenttä oli tullut kaikin puolin sekavaksi, kun vanhat oikeusnormatiiviset rakenteet – myös kansainvälisen oikeuden kehys – ja erilaiset vastuusuhteet eivät enää vastanneet voimakkaasti globalisoituneen talouden ja varsinkin monikansallisten yritysten toiminnan tuomiin haasteisiin.
YK:n ihmisoikeustoimikunnan (nykyisin ihmisoikeusneuvosto) vuonna 2008 hyväksymä, John Ruggien johdolla laadittu “Suojele, turvaa ja korjaa” ‑viitekehys (“Protect, Respect and Remedy” Framework) loi pohjan Yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskeville YK:n ohjaaville periaatteille (UN Guiding Principles on Business and Human Rights), jotka ihmisoikeusneuvosto yksimielisesti vahvisti vuonna 2011. Näiden periaatteiden suositusluonteisuus ei ole vähentänyt niiden merkitystä, vaan periaatteet on otettu poikkeuksellisen myönteisesti vastaan mm. yrityksissä. Periaatteet, joita on luonnehdittu “yritystoimintaan liittyviä negatiivisia ihmisoikeusvaikutuksia koskeviksi auktoritatiivisiksi globaalistandardeiksi” (“authoritative global standard for addressing adverse impacts on human rights linked to business activity”) ovat tuoneet selvyyttä sekavaan kenttään.
Ohjaavien periaatteiden 3 pilaria
Ohjaavat periaatteet rakentuvat kolmen pilarin ympärille: valtion velvollisuus suojella ihmisoikeuksia on keskeinen lähtökohta, jota täydentää yritysten vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia. Kolmas pilari on sekä valtion velvollisuuteen että yritysten vastuuseen liittyvät oikeussuojakeinot. Periaatteet korostavat olemassa olevan kansainvälisen oikeuden vastuusuhteita: ensisijainen vastuu ihmisoikeuksista kuuluu valtioille. Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta vain valtiot voivat loukata (“violate”) ihmisoikeuksia ja joutua loukkauksista kansainväliseen vastuuseen. Ohjaavien periaatteiden ensimmäisen pilarin valtion velvoite suojella ihmisoikeuksia tarkoittaa yleisesti sitäkin, että valtion tulee edistää ohjaavien periaatteiden jalkauttamista mm. konkreettisesti ohjeistamalla yrityksiä ohjaavien periaatteiden sisällöstä ja yritystoimintaan integroinnin keinoista. Nykyisessä globaalissa taloudessa on välttämätöntä ottaa myös yritystoimijat aktiivisesti mukaan toimintaan ihmisoikeuksien puolesta. Ohjaavien periaatteiden mukaan yritysten tulee ryhtyä aktiivisiin toimiin yritystoiminnasta mahdollisesti aiheutuviin negatiivisiin ihmisoikeusvaikutuksiin puuttumiseksi. Vastuunsa toteuttamiseksi yrityksiltä edellytetään yrityksen ylimmän johdon antamaa yrityksen ihmisoikeussitoumusta, ihmisoikeuksia koskevan huolellisuusvelvoiteprosessin (due diligence) toteuttamista yrityksessä ja oikeussuojakeinojen (korjaavat toimenpiteet) järjestämistä negatiivisten ihmisoikeusvaikutusten toteutuessa.
Haasteita
Vaikka YK:n ohjaavat periaatteet ovat osaltaan jäsentäneet yritystoimintaan ja ihmisoikeuksiin liittyviä vaikeita kysymyksiä, haasteita riittää. Ihmisoikeusriskien todentamisessa ja ‘mittaamisessa’ on aivan erilaiset haasteensa kuin ympäristövastuun puolella. Kun ympäristöpäästöjä voidaan mitata laittamalla mittari vaikkapa jätevesiputken tai tehtaan piipun päähän, ihmisoikeuksien toteutumisen mittaamiselle ei ole olemassa ‘ihmisoikeusmittaria’, joka piiputtaa punaisella kun ihmisoikeudet ovat heikossa tilassa. Ihmisoikeusvastuun mittarit ovat aivan erilaiset kuin ympäristövastuun mittarit. Eikä ihmisoikeuksilla voida käydä kauppaa ympäristöpuolen päästökaupan tapaan. Ihmisoikeusnormeja on valtava määrä, joten ihmisoikeusvastuutyö edellyttää tämän normatiisen kentän jonkinlaista kokonaishahmottamista ja osaamista, jotta ko. ‘normityökalupakista’ osataan poimia juuri tietylle yritykselle merkityksellisimmät normit ja voidaan arvioida tietyn yritystoiminnan ihmisoikeusvaikutukset ja ‑riskit. Ihmisoikeusnormit ovat myös hyvin yleisiä. Pakkotyön, kielletyn lapsityövoiman, ammatillisen osallistumisoikeuden yms. yritysvastuulle merkityksellisten ihmisoikeusnormien täsmentäminen edellyttää ko. normien tulkintakäytäntöön tutustumista.
Tilanteissa, joissa valtio osallistuu bisnestoimintaan yrityksen omistajana tms. roolissa (state-business nexus), sen lisäksi, että ko. yrityksen tulee huolehtia yrityksen vastuusta kunnioittaa ihmisoikeuksia, kuvaan tulee mukaan ohjaavien periaatteiden ensimmäinen pilari: valtiolle syntyy omistamisen tai muunlaisen kontrollin kautta vastuuta huolehtia siitä, että se omalta osaltaan toimii ihmisoikeuksien turvaamiseksi ko. kontekstissa. Valtion omistajaohjaus on tässä keskeisessä roolissa.
Kun ympäristövastuun toteuttaminen on jo ollut tovin yritysten agendalla, ja yritysvastuun nk. sosiaaliseen pilariin kuuluvan ihmisoikeusvastuun konkretisointi on käynnistynyt, seuraava tärkeä askel eteenpäin on hahmottaa ympäristö- ja ihmisoikeuskysymysten yhteydet. Onhan puhdas ja elinkelpoinen ympäristö elinehto monien keskeisten ihmisoikeuksien toteutumiselle.
