Toisen maailmansodan raunioille perustetun YK:n keskeiseksi tehtäväksi määriteltiin kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitäminen. Käynnissä oleva humanitaarinen katastrofi Syyriassa ja lukuisat muut aseelliset konfliktit ympäri maailmaa luovat synkän varjon YK:n onnistumiselle tässä keskeisimmässä tehtävässään.
Ymmärtääksemme YK:n ‘hampaita’ esimerkiksi Syyrian sodan lopettamiseksi on vilkaistava vuonna 1945 hyväksytyn YK:n peruskirjan määräyksiä. On muistettava, millaisissa olosuhteissa ko. kansainvälinen sopimus solmittiin. Peruskirja hyväksyttiin välittömästi toisen maailmansodan jälkeen, ja se oli neuvoteltu sodan voittajavaltioiden kesken. Viisi valtiota onnistui neuvotteluissa betonoimaan itselleen erityisen aseman YK:n tärkeimpään turvallisuuselimeen — YK:n turvallisuusneuvostoon. Yhdysvallat, Neuvostoliitto (Neuvostoliiton hajottua Venäjä peri paikan), Ranska, Iso-Britannia ja Kiina saivat pysyvän jäsenen aseman turvallisuusneuvostossa. Nämä viisi valtiota saivat vain niille kuuluvan veto-oikeuden turvallisuusneuvoston päätöksiin. Näiden valtioiden erityinen valta näkyy muissakin YK:n peruskirjan määräyksissä. Peruskirjasta ei voi muuttaa pilkkuakaan ilman niiden myötävaikutusta. Ko. valtioilla on myös avainrooli YK:n pääsihteerin valinnassa. Tuskailtaessa YK:n hampaattomuutta erilaisten konfliktien ratkaisemisessa huomio on kiinnitettävä mainittuihin viiteen avainvaltioon ja niiden politiikkaan. Syyrian konflikti on hyvin pitkälti kiinni 193 jäsenisen YK:n kahdesta jäsenvaltiosta — Yhdysvalloista ja Venäjästä -, jotka tukevat sodan eri osapuolia.
Jaettaessa ‘onnistumispisteitä’ YK:lle ja turvallisuusneuvoston avainvaltioille, pisteitä on pakko jakaa siitä, että YK:n voidaan sanoa onnistuneen estämään ensimmäisen ja toisen maailmansodan kaltaisen suursodan. Vaikka lähellä suursotaa onkin oltu. YK:sta on vuosien saatossa kasvanut valtava järjestö, jolle on kehittynyt paljon myös toimimattomia rönsyjä. Toisaalta YK on myös tärkein ja laajapohjaisin kansainvälinen foorumi, jossa edustajat suurimmasta osasta maailman valtioita tapaavat säännöllisesti toisiaan ja vaihtavat näkemyksiä maailmanmenosta. Tällaisillakin kohtaamisilla on tärkeä rooli. Muiden kansainvälisten järjestöjen tapaan YK:n toimintaa rajoittaa valtioiden vaalima ja siten sekä kansainvälistä oikeutta että politiikkaa määrittävä suvereniteettiperiaate. Valtiot haluavat säilyttää viimekätisen päätösvallan mahdollisimman pitkälle itsellään.
YK:n peruskirja modernin ihmisoikeusjärjestelmän perustana
Ihmisoikeuksien näkökulmasta YK:n peruskirja on historiallinen. Ensimmäiset nimenomaiset viittaukset ihmisoikeuksiin kansainvälisessä valtioiden välisessä asiakirjassa tekivät YK:n peruskirjasta samalla koko nykyisen kansainvälisen ihmisoikeusjärjestelmän perustan. YK:n peruskirjan ihmisoikeuskirjauksiin ‘tarvittiin’ ihmiskuntaa järkyttänyt natsi-Saksan toimeenpanema vähemmistöjen, erityisesti juutalaisten, systemaattinen tuhoaminen keskitysleireillä. Peruskirjamääräykset asettivat rajoituksia valtioiden mielivallalle ihmisiä kohtaan ja viittasivat kaikille ihmisille kuuluviin ihmisoikeuksiin ja kaikkien ihmisten samanlaiseen ihmisarvoon. Ihmiskunnan pitkän historian valossa — historia täynnä esimerkkejä ihmisten orjuuttamisesta, uskonsodista, omaan ryhmään kuulumattomien ihmisten surmaamisesta ja erilaisten ihmisten poissuljennasta oikeuksien nauttimisesta — YK:n peruskirjan ihmisoikeuskirjaukset olivat vallankumouksellisia. Ihmisoikeusnormeja läpileikkaavat tasavertaisuuden ja syrjimättömyyden periaatteet alleviivaavat oikeuksien turvaamista kaikille ihmisille. Ihmisoikeuksia voidaan pitää myös erilaisuuden ja moninaisuuden manifestina. Ihmisiä ei enää saanut sulkea pois oikeuksien nauttimisen piiristä heidän henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella.
Kansainväliseen oikeuteen kuuluvat ihmisoikeudet tulevat meille merkityksellisiksi valtion muuntaessa ihmisoikeusvelvoitteensa osaksi kansallista oikeusjärjestelmäänsä ja kansallisia käytäntöjään. Meillä on Suomessa merkittävä määrä kansallista lainsäädäntöä, jonka taustalta löytyy Suomen kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita. Normihierarkian huipulla Suomen perustuslaki, minkä lisäksi on lukemattomia lakeja, joilla määritellään pelisääntöjä erilaisilla elämänalueilla, ml. työelämässä. ‘Ihmisoikeussilmälasit’ päässä nämä normien väliset yhteydet saadaan näkyviin.
Kansainvälisen ihmisoikeusjärjestelmän rakentuessa toisen maailmansodan jälkeen ihmisoikeudet ymmärrettiin ensisijaisesti holokaustikuvaston kautta. Ihmisoikeudet konkretisoituivat edelleenkin hyvin perustavaa laatua olevina oikeuksina — oikeutena elämään, kidutuksen, orjuuden ja pakkotyön kieltoina jne. Aikamme uutiskuvat mm. Syyrian sodasta muistuttavat, että toisen maailmansodan kuvasto siviilien kärsimyksistä on edelleen tätäkin päivää. Samalla on muistettava, että ihmisoikeudet ovat läsnä meidän jokapäiväisessä elämässämme. Nykyajan ihmisoikeuskuvastoon kuuluu monia arkisia asioita yksityisillä ja julkisilla elämänalueillamme, mm. kouluissa ja työpaikoilla.
Ihmisoikeuksiemme puolesta on taisteltava jatkuvasti
Ihmisoikeuksien turvaama maailmamme ei ole koskaan valmis. Maailma ympärillämme muuttuu koko ajan, mikä tuo uusia haasteita ihmisoikeuksien tarjoaman suojan säilymiselle. Vanhoja normeja pitää tulkita uudenlaisissa tilanteissa. Toisinaan tarvitaan uusia normejakin. Populismin nousu ja vihapuheen kasvu Euroopassa osaltaan haastavat ja rapauttavat meidän kaikkien ihmisoikeuksia. Siksi tällaisia voimia vastaan on taisteltava. Tarvitaan äänekästä vastarintaa niitä voimia vastaan, jotka ihmisoikeutena turvatun ilmaisunvapauden nimissä pitävät oikeutenaan solvata ja uhata ihmisoikeuksien ja demokratian puolustajia. Tällaista vastavoimaa kumpuaa mm. tutkijoilta ja vastuullisilta poliitikoilta. Sitä kumpuaa myös taiteilijoilta ja kirjailijoilta.
Haastavat ajat tarvitsevat väkeviä ja voimakkaita puheenvuoroja. Oli pysäyttävää lukea kirjailija Jari Tervon Helsingin kirjamessujen avajaisissa 27.10. pitämä puheenvuoro. Puheenvuoro herätti kohua, jotkut pitivät sitä ylilyövänä. Itse tervehdin ilolla Tervon kantaaottavaa puhetta. Tällaisia puheenvuoroja tarvitaan juurikin nyt. Tällaisilla puheenvuoroilla tehdään näkyväksi aikamme haasteet ja riskit. Lisää tällaista puhetta! Olisikohan mahdollista joskus kuulla samanlaisia äänenpainoja suomalaisen poliitikon suusta…?
Laulaja Saara Aalto on kuluneen syksyn aikana käynyt omaa taitelijan ‘taistoaan’ Britanniassa sikäläisessä laulukilpailussa (X Factor UK). Laulaja on puhunut siitä, kuinka hän on vasta kyseisessä kilpailussa Britanniassa kokenut saaneensa tunnustusta ja kannustusta omana itsenään ja omalle osaamiselleen. Saara Aalto on kertonut kokeneensa aina erilaisuutta ja tulleensa siksi vähätellyksi. Hän sai vähätteleviä viestejä kotimaastakin Britannian kisan alkutaipaleellaan. Hänen menestyksensä myöstä selkään taputtelijoiden määrä on lisääntynyt. Saara Aallon tarina on tarina suomalaiseen kulttuuriin kuuluvasta homogeenisuuden paineesta, siitä kuinka meillä ei osata arvostaa ihmisten erilaisuutta, siitä kuinka emme osaa hyödyntää ihmisten erilaisuuteen ja moninaisuuteen liittyviä valtavia mahdollisuuksia ja voimavaroja. Toivottavasti me suomalaiset opimme jotain tärkeää Saara Aallon sympaattisesta persoonasta ja asenteesta sekä tekemisen intohimosta. Oppisimme aidosti kannustamaan toisia, iloitsemaan toisten onnistumisesta ja juhlistamaan ihmisten erilaisuudesta kumpuavaa voimaa.
