Suomen kansainvälisoikeudellinen seura ry järjesti otsikon nimisen paneelikeskustelun Helsingin yliopistolla 25.5. Panelisteiksi oli lupautunut joukko Suomen eturivin yritysvastuuosaajia: Mikko Routti yritysvastuuverkosto FIBS ry:stä, Eija Pitkänen TeliaSonerasta ja akateemisen maailman ääninä yritysvastuusta ja valtio-omistajuudesta väitöskirjaa Turun yliopistossa tekevä Mikko Rajavuori sekä allekirjoittanut. Sonja Vartiala Finnwatch ry:stä oli kutsuttu kommentoimaan keskustelua. Tilaisuuden järjestäjät eivät ponnisteluistaan huolimatta olleet onnistuneet saamaan keskusteluun valtion näkökulmaa, kun kukaan kutsutuista TEM:n ja UM:n yritysvastuuteemoja käsittelevistä virkahenkilöistä ei ehtinyt paikalle. Keskustelua veti kansainvälisen oikeuden tutkija Anja Blank. Teema houkutteli paikalle ‘tuvan’ täyteen kuulijoita opiskelijoista yritysmaailman edustajiin.
Keskustelua käytiin vuonna 2011 YK:ssa hyväksyttyjen yritystoimintaa ja ihmisoikeuksia koskevien ohjaavien periaatteiden (jatkossa ohjaavat periaatteet) ympärillä erityisesti keskittyen periaatteissa alleviivattuun valtioiden vastuuseen ihmisoikeuksien suojaamisessa – heijastaen olemassa olevia kansainvälisen oikeuden vastuuoppeja. Kun Suomessa yritykset ovat ottaneet enenevässä määrin koppia ohjaavien periaatteiden jalkauttamisesta yritystoimintaan periaatteiden yrityksiä koskevilta osin (yritysten vastuu kunnioittaa ihmisoikeuksia ja oikeussuojakeinot / korjaavat toimenpiteet), valtion ensisijainen vastuu ja velvollisuus turvata ihmisoikeuksien toteutuminen on monien mielestä jäänyt suomalaisissa näkemystenvaihdossa – myös valtion konkreettisessa toiminnassa – katveeseen. Paneelikeskustelussa haluttiin valaista juuri tätä katvetta.
YK:n ohjaavien periaatteiden jalkauttamista Suomessa
Suomen valtio (valtioneuvosto) on osaltaan toteuttanut ohjaavissa periaatteissa korostettua valtion vastuuta hyväksymällä ohjaavia periaatteita koskevan kansallisen toimeenpano-ohjelman syyskuussa 2014. Ko. toimeenpano-ohjelmaa on toteutettu mm. TEM:n ja UM:n Helsingin yliopiston kansainvälisen talousoikeuden instituutilta (KATTI) tilatulla ja helmikuussa 2015 julkaistulla lainsäädäntöselvityksellä (Suomen lainsäädäntö, kansainvälinen liiketoiminta ja ihmisoikeudet, Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, Kilpailukyky 14/2015). TEM ja UM ovat myös kutsuneet koolle toimialakohtaisia pyöreän pöydän keskusteluita, joista ensimmäiseksi aktivoitiin päivittäistavarakaupan keskustelu ja toisena tekstiili ‑ja vaatetusteollisuuden keskustelu. Pyöreän pöydän keskusteluiden lähtökohtana ministeriöillä on ollut fasilitoida erityisesti yritysten ja järjestöjen vuoropuhelua. Näitä valtion toimia yritysvastuun edistämiseksi kosketeltiin myös paneelikeskustelussa, kun valtion toimet – nimenomaan niiden riittämättömyys – saivat joissain puheenvuoroissa kipakkaakin arvostelua.
Panelistin huomioissa nousi esiin em. TEM:n ja UM:n tilaama lainsäädäntöselvitys, jossa pyritään valottamaan erityisesti Suomen lainsäädännön soveltamismahdollisuuksia Suomen ulkopuolella tapahtuviin, yritystoiminnasta aiheutuviin erityisen vakaviin ihmisoikeuksien heikkenemistilanteisiin (ekstraterritoriaalisuus). Selvityksen todettiin kyllä tarjoavan eväitä tähän kysymykseen, mutta jättäneen kunnolla käsittelemättä aktiivisen keskustelun alla olevia keskeisiä teemoja. Yhdyn omalta osaltanikin tähän kritiikkiin. Harmillista myös oli, että lainsäädäntöselvityksen taustaryhmä oli jättänyt itse selvitystyön tehneen nuoren tutkijan haastavaan tilanteeseen, koska se ei järjestänyt hänelle kansainvälisen oikeuden asiantuntijatukea. Kansainvälisen oikeuden osaaminen olisi tukenut selvitystyötä, sillä YK:n ohjaavat periaatteet linkittyvät kansainväliseen sääntelyyn ja siten myös kansainväliseen oikeuteen. Kansainväliseen oikeuteen vihkiytyneen käsikirjoituksen lukijan silmiin olisivat tarttuneet nyt selvitykseen jääneet kansainvälisen oikeuden käsitteitä ja dynamiikkaa koskevat epätarkkuudet ja virheet. Paneelikeskustelussa hämmästeltiin myös haastavaan lainsäädäntöselvitykseen ministeriöiden ohjaamien resurssien niukkuutta, joka ei voinut olla osaltaan heijastumatta toimeksiannon lopputulokseen.
Valtiolta toivotaan aktiivisempaa otetta
Keskustelussa huomautettiin yhtiössä olevan valtio-omistajuuden tuovan erityistä vastuuta valtiolle kiinnittää huomioita ihmisoikeuksiin mm. valtion omistajaohjauksessa. Suomen valtiolta perättiin yleisesti aktiivisempaa omistajavallan käyttöä. Ruotsi on ottanut ihmisoikeuskysymyksissä selvästi Suomea napakamman omistajanroolin, ja Ruotsissa yritysvastuu nähdään Suomea selvemmin myös positiivisena kilpailutekijänä ja panostamisena tulevaisuuteen. Valtio-omisteisen yhtiönkin tulisi omassa toiminnassaan kiinnittää erityistä huomiota ihmisoikeuksiin. Keskustelijat peräänkuuluttivat valtiolta lisää tukea yrityksille ihmisoikeuksien ja YK:n ohjaavien periaatteiden sisällön ymmärtämiseksi. Yritykset kaipaisivat kovasti valtiolta apua yrityksille tärkeän maatiedon saamiseksi ihmisoikeusriskien arvioimiseksi erilaisissa riskimaakonteksteissa. Todettiin, että olisi yleisesti viisasta resurssien käyttöä, jos valtio antaisi erilaisissa toiminnoissaan (mm. ulkomaanlähetystöt, maahanmuuttovirasto) keräämää ihmisoikeuksiin liittyvää maatietoa (soveltuvin osin) käytettäväksi suomalaisille yrityksille. Julkisia hankintoja koskevissa linjauksissa todettiin valtiolla olevan paljon parantamisen varaa ihmisoikeuksien ottamiseksi paremmin huomioon.
Vastauksena paneelikeskustelun otsikon kysymykseen “onko valtion vastuu hukassa?” voisi keskustelun perusteella vastata, että jos rooli ei ole hukassa, niin ainakin se on haparoiva. Vaikka hyviäkin asioita on saatu aikaan, puhujat varsin yksituumaisesti peräänkuuluttivat valtion aktiivisempaa otetta yritysvastuukysymysten viemiseksi konkreettisesti eteenpäin: enemmän tukea suomalaisille yrityksille (varsinkin pk-yrityksille) ja valtion nykyistä selvästi aktiivisempi rooli omistajana, julkisena hankkijana jne.
Itse alleviivaisin myös sitä, että ihmisoikeuksien toteuttamisessa yritysvastuussa tulisi pitää kirkkaana mielessä YK:n ohjaavien periaatteiden korostama sekä valtioiden että yritysten toisiaan täydentävät roolit ja vastuut. Kumpikin osapuoli tarvitsee toista ja yhteistyö on valttia. Suomen valtion on otettava näkyvästi oma ensisijainen roolinsa ihmisoikeuksien suojaamisessa ja astuttava nykyisestä hieman sivustakatsojan roolista YK:n ohjaavien periaatteiden jalkauttamisen keskiöön. Tämä ei onnistu ilman yritysvastuuseen ohjattuja riittäviä henkilö- ja taloudellisia resursseja.
Ja vielä loppukaneetti resursseista…
Koska julkisten resurssien käyttäminen nousi esiin paneelikeskustelussa, ja koska kyseessä on todella tärkeä kysymys, ‘puhkun’ resurssiasiasta vielä yleisemminkin muutaman lauseen verran. Julkisten resurssien käyttämistä koskevat nykykäytännöt ja valtion vastuu resurssien jakamisessa tulisi nostaa omaan tikunnokkaansa. Elämme niukkojen ja näillä näkymin edelleenkin niukkenevien resurssien aikaa. Tällaisessa tilanteessa pitäisi olla erityisen tarkka siitä mihin yhteiskunnan resursseja käytetään. Resurssipanostuksilla pitäisi saada mahdollisimman laadukasta ja oikeisiin tarpeisiin vastaavia tuotoksia. En jaksa olla hämmästelemättä sitä, että mm. tutkimus- ja selvitystyötä koskevissa julkisissa hankinnoissa hintalappu painottuu suhteettomasti kustannus-hyötynäkökohtien rinnalla. Linjauksilla asiantuntijat käytännössä pakotetaan polkumyymään osaamistaan. Lisäksi linjaukset voivat tuottaa tarpeita vastaamattomia tuloksia tai huonoa tuotosta sijoitetulle panokselle – mikä jos joku on resurssien tuhlaamista. Tällaiseen ei kerta kaikkiaan yhteiskunnallamme pitäisi olla varaa.
